Sivut

perjantai 20. syyskuuta 2013

Friday night and I need a fight...

... or I just had a fight with my philosophy essay.

Voi ihanaa perjantaita! Koeviikko alkoi joittenkin osalta jo tänään, mutta minä onnekas sain jäädä kotiin koko päiväksi koska minulla ei ollut koetta eikä valmistavaa tuntia. Koko päivä menikin sitten ympäristöekologian parissa, vaikka varmaan muitakin aineita olisi pitänyt lukaista, no on mulla vielä aikaa. Lisäksi viikonlopun aikana pitäisi saada kirjoitettua 4 sivun essee filosofiasta ja tehdä loppuun bilsan ylimääräinen tutkielma. Filosofiaa yritin jo kirjoittaa, mutta mun putkiaivot ei jostain syystä osaa pohtia kovin syvällisesti joten dumppasin koko esseen roskikseen ennen kuin kerkesin sitä edes kunnolla aloittaa. Olisi tietenkin voinut kurssin aikana kuunnellakkin jotain niin esseen tekeminen saattaisi olla hieman helpompaa, tai sitten olisi vain pitänyt tyytyä tekemään oppimispäiväkirjaa.



Viikonloppu sujuu siis mukavasti lasit nenällä ja nenä kiinni kirjassa ja tietokoneen ruudussa. Lauantaina lupauduin tosin poninhoitajaksi kisoihin, joten siinä taitaa olla mun ainoa vapaahetki koulujutuista viikonlopun osalta. Minun onnekseni maanantainakaan ei ole vielä koetta, sillä silloin on johtonumero 3 jolloin mulla oli kuvista. Mennään kuitenkin kouluun "koetunnille". Maanantaina on myös englannin valmistava tunti, eli ensimmäinen kunnon koe on vasta tiistaina. Koko koeviikko on minun osaltani melko rento, sillä kuviksesta ei ole koetta eikä myöskään filosofiasta. Mutta filosofiasta pitääkin sitten vääntää se essee..

Koko koeviikon osalta fiilis on jotenkin outo ja odottava. En yhtään muista millaisia kokeet ovat oikeasti, joten ensimmäisenä mulle tulee mieleen vaan ne paniikinomaiset tunteet kun ei muista yhtään mitään ja pitäisi vääntää hirmuinen essee paperiin. Olen kuitenkin ykkösvuonna selvinnyt kokeista ihan hyvilläkin arvosanoilla läpi ja muistaakseni en pahemmin lukenut kokeisiini. Olo onkin osittain kuin ykkösvuonna ekan koeviikon aikaan, eli kaikki ykköset, tunnen tuskanne! Toisaalta ehkä ihan hyvä, että takaraivossa on pieni paniikki. Tuleepa ainakin luettua koealuieita, joka on varsinkin kirjoitettavien aineiden kohdalla ihan suotavaa.
Ettei kuitenkaan mene liian vakavaksi, niin lukemisesta pitää aina (ja piti tänäänkin) ottaa taukoa ja olla oma tyhmä itsensä. Onneks ne nörttilasit saa mut sentään näyttämään tekoviisaalle! ;)

2 kommenttia: